Routa

Syksy kuin ikuisuus;

ruskaa joka ei lopu koskaan

Iäisyyden odotin talven tuloa,

seppeleen valkean

maahan laskevan

Lopulta jäätynyt sade peitti maan

ja lumi hautasi minut alleen

Nyt kuu piirtää varjoni hankeen,

paljastaen arvet pakkasen,

roudan repimät vanhat haavat

Lapsi tuhansien jäätyneiden järvien maan

saapuvaksi odottaa

viimeistä aamuaan

Vaikka aurinko jo nousi

ja valossa kylpee maa,

jää minussa ei murru

sillä sisälläni on vain pimeää ja kylmää

Kylmää…